Argentiina · Buenos Aires · Info

Opinnot UADE:ssa alkavat – ranskalaisilla, vai ilman…? Ilman, kiitos!

UADE:n sisäpihalta

Koulu alkoi maanantaina. Jamkin ryhmään kuuluvat (kuten minä) olivat saaneet kulkuluvan jo perjantain orientaatiossa, joten meidän ei tarvinnut saapua koululle samaan aikaan (7.15) muiden kanssa. Otin kuitenkin menoon varoaikaa edellisen matkan perusteella ja olin siellä jo samaan aikaan kuin muutkin. Aamulla metrot eivät ole yhtä täynnä, ainakaan näin loma-aikana, ja sattumoisin ne saapuivat samantien kun pääsin laiturille. Viimeksi odotin metroa vaihtoasemalla 10-15min. Kuulinkin myöhemmin paikalliselta, että juurikin kyseinen linja E on hieman jokeri. Matka Arévalolta koululle kesti noin 50 minuuttia. 1km kävelyä Metro Carranzalle, metrolinjalla D Catedralille, jossa vaihto metrolinjaan E ja pois aivan UADE:n vieressä Independencialla. Matkaa koululle Arévalolta kuitenkin vain noin 9km.

Koululla minut ohjattiin samaan tilaan kuin perjantain orientaatiossa; -2krs bunkkeriin, jossa ei ole ikkunoita, eikä juuri ilmanvaihtoakaan. Tänään ovella pyörähti mies varmistamassa, onko ilmastointi ok. Pyydettiin vähän lisää. Ja tämän päivän siellä olikin helpompi hengittää.

UADE:en tarvitsee siis kulkukortin päästäkseen sisään. Ja ulos. Koska olemme eri ohjelmassa kuin muut vaihto-opiskelijat, koulu on vielä melko tyhjä opiskelijoista ja sitä remontoidaan. Paikallisilla on vielä kesäloma. 2.5 ensimmäistä viikkoa on intensiivistä. Opetusta on 8-17, ensimmäinen puolikas päivästä Global marketingia ja toinen espanjaa. Parin viikon jälkeen nämä kurssit päättyvät ja alkaa kevyempi lukujärjestys. Minulle se tarkoittaa, että käyn koulussa ma-ke klo 14-18. Muille ma-to 14-18.



Ilmeisesti paikallisten loma-aikaa hyödyntäen koulua remontoidaan tällä hetkellä. Meille esiteltiin mm. ravintola, joka oli ”hieman” vaiheessa. Ei mitään kalusteita ja kaiffarit suurinpiirtein valoivat vasta lattiaa. Harmi sinänsä, koska juuri tämän alun intensiiviosuuden aikana raflalle olisi ollut käyttöä. Espanjan tasokokeen ja kampuskierroksen jälkeen yritettiin kartoittaa lähiravintoloita, mutta seuraavana päivänä lähin rafla olikin suljettu. Haahuiltiin etsimässä Subway, jonka joku tiesi löytyvän kohtuu läheltä. Guacamole subi jalapeñosoossilla oli muuten aika bueno!

Espanjan tasokokeessa oli kirjallinen osio, kuullun ymmärtäminen ja haastattelu, jossa tuli myös näytellä tilanne puhelinkaupassa. Kuullun ymmärtäminen meni aika heikosti, ääni ei tahtonut kuulua, enkä ehtinyt lukea kysymyksiä etukäteen, koska tehtävä aloitettiin kesken testin. Suullisessa osiossa olin toisen suomalaisen kanssa ja hän puhuu sujuvaa espanjaa. Ilmeisesti tästä syystä meidän ei edes tarvinnut esittää puhelinkauppaosiota lainkaan. Minut laitettiin keskitason ryhmään ja kaveri edistyneiden ryhmään.

Ensimmäinen täysi koulupäivä oli yllättävän rankka. 4h samaa oppiainetta putkeen (yhdellä tauolla) ja jälkimmäinen puolikas päivästä on espanjaa. Ymmärrän yllättävän hyvin, lähes kaiken, mitä espanjan tunnilla puhutaan (opetus sillä siis täysin espanjaksi). Mutta niin paljon joutuu keskittymään, että viimeistään viimeinen tunti menee melko hukkaan väsymyksen vuoksi. Puhuminen tökkii kyllä pahasti, lausetta joutuu rakentelemaan jonkin aikaa. Ei muuta kuin suunta ylöspäin!

Eih, Ranska all over again

Toinen kurssi tämän kahden viikon aikana on Global Marketing and Sales. Tässä aloitettiin toisena päivänä ryhmätyöskentely. Täällä ranskalaiset taas loistivat. Itse menin toisen suomalaisen kanssa illallisella tapaamieni ranskisten ryhmään ja heidän + hollantilaisen kanssa homma toimii. Mutta yksi suomalainen päätyi ryhmään kahden ranskiksen kanssa, jotka eivät tehneet lainkaan yhteistyötä, vaan puhuivat vain keskenään ranskaa. En tiedä onko kyseessä samat ranukit, ketkä edistyneempien espanjan kurssilla puhuvat vain keskenään (juu, sitä ranskaa) ja kieltäytyivät maksamasta metromatkaa museolle. Tänään tehtiin siis parin viimeisen tunnin aikana matka Casa Rosadaan. Nämä ranukit eivät kuitenkaan ole suostuneet täällä käyttämään metroa, vaan he käyttävät ainoastaan taksia/überia. Heillä ”ei ole rahaa metroon”. Selvennyksen vuoksi, metrokortin hankkiminen kustantaa n. 1.30e ja yksi matka n. 0,30e. Ja kortin voi ottaa vaikka vain yksi henkilö, kunhan jokainen henkilö leimataan erikseen metroasemalla sisään. Lopulta opettajan oli pitänyt antaa kurssilla olevalle suomalaiselle 100 pesoa, jotta tämä lataisi omalle kortilleen kaikkien ranukkien matkan summan ja maksaisi sen. Oh, mi lord! Alkaa elävästi pukata Ranskan vaihdon aikaset asiat mieleen 😀

Päivän ”luokkaretkikohde” Casa Rosada
Casa Rosada

Ranskan vaihtoon viitaten, totta kai kokemuksia vertaa keskenään. Välissä on toki vuosia ja omaa henkistä kasvua, mutta miten tervetullut tänne sitä voikaan tuntea olevansa! Hei, mä asun täällä! Tänäänkin huomasin hymyileväni kävellessäni ja tsekkaillessani ympäristöä. Aaahhh, olen erittäin elossa juuri nyt!

Jätä kommentti